lapsen vieraannuttaminen tuntuu kehossa

Eron jälkeinen vieraannuttaminen on yleinen ja juridisesti tuomittava ilmiö, josta kärsivät tuhannet lapset ja vanhemmat.

Mutta mitä tarkoittaa, että vieraannuttaminen tapahtuu myös kehon tasolla? Kun ajattelee tarkemmin, tämä on hyvin helposti tunnistettavissa.

Vieraannuttamisen ilmiöihin erikoistuneena terapeuttina ja somaattisena eli kehollisena coachina ja havaitsen vieraannuttamisilmiön tuottaman stressin vahvasti asiakkaissani, kun tapaamme. Tämä stressi on läsnä arkielämässä, erilaisissa vaikeissa tilanteissa toisen vanhemman kanssa tekemisissä ollessa ja lapsen elämisen ja olemisen eri vaiheissa päivittäin.

Keskellä vaikeaa vuorovaikutusta, haastavia erotilanteita tai pitkäkestoista emotionaalista kuormitusta lapsi joutuu kahden lojaliteetin väliin. Näissä tilanteissa keho kantaa paljon sellaista, mitä mieli ei pysty heti jäsentämään. Ehkä sinäkin tunnet kehossasi kaiken tämän ja huomaat, että lapsessasi tapahtuu muutosta, kun hän kulkee kahden kodin väliä.

Kehon viisaus on kaikkein tarkinta, tarkempaa kuin mielen.

vieraannuttaminen tuntuu Kehossa aina ensin

Lapsi havainnoi ympäristöään jatkuvasti. Kehon muisti kuljettaa mukanaan turvallisuuden kokemusta, vaikka ympäristö vaihtuisi vanhempien eron jälkeen. Rutiinit ja vanhempien rauhallinen läsnäolo kannattelevat, jolloin lapsen hermosto säilyttää tutulta ja vakaalta tuntuvan rytmin.

Lapsen hermosto tulkitsee turvallisuutta ja vaaraa sen perusteella, millaisia ilmeitä, äänenpainoja, sanoja ja kosketuksia hän kohtaa. Jos toinen vanhempi vähättelee tai arvostelee toista, kommunikoi vihamielisesti tai käyttäytyy uhkaavasti, lapsen keho reagoi välittömästi. Hän voi alkaa sulkeutua, jähmettyä tai etsiä hyväksyntää mukautumalla.

Moni vieraannuttamista kohtaava vanhempi kertoo tunnistavansa pienistä asioista, että lapsessa on tapahtunut jotain. Lapsi alkaa ehkä vältellä läheisyyttä tai reagoida tilanteisiin, läheisyyteen tai tunteisiin oudolla tavalla. Ilmiö kertoo, että lapsen hermosto suojelee häntä ristiriidalta. Lapsi oppii tunnistamaan, missä ympäristössä on sallittua puhua tietyistä asioista ja missä ei. Hän ei ehkä enää halua kertoa, miten paljon ikävöi toista vanhempaa. Katse ei kohtaa, ääni muuttuu ja sanoihin ilmestyy sävyjä, jotka eivät ole lapsen omia. Kehollisesti tämä voi näkyä kireytenä, väsymyksenä, kiihtymyksenä tai eristäytymisenä. Yhteys on jollain tavalla rikki. Kun lapsi vieraantuu, hän alkaa sopeutua siihen, mitä hänen ympärillään tapahtuu ja hänen kehonsa toteuttaa sen tehokkaasti. Itse asiassa, lapsen keho ohjaa hänen kaikkea käyttäytymistään, mieli vain seuraa totellen perässä.

Turvallinen vanhempi alkaa valpastua, kun hänen kehonsa osaltaan ryhtyy reagoimaan kaikkeen tähän. Tulee tunne siitä, että on oltava jatkuvasti valmiina. Hengitys on pinnallista, kun keho alkaa tulkita tilanteita. Jotain uhkaavaa on vireillä.

Tässä kohdassa moni vanhempi alkaa epäillä itseään. Ulospäin tilanne voi näyttää siltä, ettei mitään ole varsinaisesti tapahtunut. Mutta vanhemman keho kantaa toisenlaista tietoa. Se on tarkka, viisas ja virittynyt lapseen niin monella tasolla, ettei sitä voi rajata logiikkaan. Vanhempi tarkkailee lapsen reaktioita, eleitä, ilmeitä. Sisäinen järjestelmä etsii vahvistusta omalle tuntemukselle. Tämä on osa hermoston pyrkimystä palauttaa tasapaino.

Vieraannuttaminen satuttaa.

Turva syntyy kehon vakaudessa

Terapiaan tai coachaamiseen yhdistettävä kehollinen työskentely tuo vieraannuttamisen tuomaan voimattomuuteen uuden näkökulman. Yhteyden palautuminen alkaa vanhemman vakautumisesta omassa kehossaan. Lapsen hermosto tunnistaa tutun rytmin, joka ennen oli osa turvallista arkea. Kun vanhemman läsnäolossa on vakautta ja tasapainoa, lapsi voi vapautua omasta säätelystään. Turva syntyy tasapainoisen läsnäolon tilasta. Lapsi tunnistaa turvan tiedostamatta, kehonsa kautta, jolloin yhteys vieraannutettuun vanhempaan voi alkaa palautua.

Turvan kokemusta voi vahvistaa yksinkertaisin tavoin. Hengityksen rytmittäminen, äänen pehmentäminen ja kehon tukeminen rauhallisella liikkeellä voivat palauttaa sen tunteen, että tilanne on hallittavissa. Kun vanhempi palautuu omaan kehoonsa, myös lapsi alkaa virittyä turvallisuuteen. Tämä edellyttää vanhemman kehollista harjoittelua ja jatkuvan läsnäolon ylläpitämistä, jolloin turvan tunteen voi konkreettisesi ikään kuin siirtää lapseen. Lopulta lapsen keho - ja sitä kautta myös mieli - tunnistaa vahvimmin sen vanhemman, jolta turva oli lähtöisin.

Somaattisesti painottuva työskentely antaa tilaa tunteille ja kokemuksille, joita ei voi sanoittaa. Tämä saattaa olla ratkaisevan tärkeä kokemus sekä vanhemmalla että lapselle traumaattisissa tilanteissa.