Maija Aurea

Terapeuttisi

Olen terapeuttisi, asiantuntija Maija Aurea. 

Olen pitkän ja haastavan työuran ja monivärisen henkilökohtaisen elämän koulima organisaatio- ja ihmissuhdeammattilainen.  Elämän kriisit ovat kohdanneet myös minua laajalti. Olen selviytynyt uskomattomista elämän haasteista. Olen kokenut ja nähnyt työelämässä yli 40 vuoden urani aikana ala-arvoista käytöstä ja kohtelua, ihmisten raadollisuutta, epäasiallisuutta, vallankäyttöä, kateutta, kiusaamista ja ihmisten uupumista - mutta myös huikeita selviytymistarinoita, piileviä vahvuuksia, ihmisten voimaantumista ja potentiaalin löytämistä. Olen itse aikanaan rakentanut ammatillisen identiteettini nollasta uudelleen huippuunsa. Henkilökohtaisessa elämässäni olen katsonut kuolemaa silmästä silmään, joutunut narsistisen hyväksikäytön uhriksi ja joutunut pelkäämään henkeni edestä. Kaikesta tuosta olen selviytynyt ja voimaantunut entistä vahvemmaksi.

Tänä päivänä autan vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä monin tavoin, terapeuttina, vapaaehtois- ja kriisityössä sekä henkilökohtaisena coachina. 

"Kolmas urani" työelämäkaarellani terapeuttina on suurin missioni, josta erityisesti nautin. 

Kaikkein merkityksellisintä on työ, jota voi tehdä lähimmäisiä auttaakseen.

Maija Aurea
Maija Aurea

Olen sertifioitu coach, sertifioitu hypnoterapeutti, Licensed NLP Master, pedagogi, ohjauksen ammattilainen ja kokenut mentori.

 Opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (Siria sertifioitu lyhytterapeutti). Ratkaisukeskeinen lyhytterapiakoulutus (50 op) on kasvatus-, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille tarkoitettu kaksivuotinen täydennyskoulutus. Koulutus antaa lyhytterapeuttipätevyyden, joka ei kuitenkaan ole Valviran laillistama terveydenhuollon ammattinimike.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on matalan kynnyksen psykososiaalista tukea soveltuen lievempien psyykkistä hyvinvointia kuormittavien asioiden työstämiseen.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on voimavarakeskeistä, vahvuuksiin keskittyvää terapiaa. Lyhytterapialla tarkoitetaan 1-25 kerran tavoitteellista keskusteluprosessia, jossa keskiössä ovat asiakkaan esille ottamat teemat ja tavoitteet. Ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan ei vaadita lähetettä tai diagnoosia. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja niistä ei tehdä kirjauksia.

Ratkaisukeskeisen lyhytterapiakoulutuksen harjoittelun tavoitteena on tukea asiakkaana olevan henkilön toimintakykyä ja elämänhallintaa sekä opiskelijan oppimista ja kehittymistä lyhytterapeuttina.

Jos olet kiinnostunut tulemaan asiakkaakseni ratkaisukeskeisen lyhytterapian harjoitteluun, ota rohkeasti yhteyttä. Opintojeni aikana terapiahinnat ovat -50% suositushinnoista. 

Terapiaprosessista laaditaan aina sopimus. Yhteistyön takana ovat Siria sertifioitujen lyhytterapeuttien eettiset ohjeet: vastuu asiakkaita kohtaan, vastuu ammattikuntaa kohtaan ja lyhytterapeutin eettinen lupaus.

Yhdessä loistamme kirkkaammin!

Asiakaspalautteita

"Elämäni varrella olin kokenut kaikenlaisia haasteita, joista olin jotenkuten selvinnyt.  Äskettäin jouduin erityisen traumaattiseen tilanteeseen, joka järkytti suuresti. Oli täysin mahdotonta päästä psykoterapiaan nopeasti, tai löytää oikeaa ammattilaista.

Pääsin Maijan vastaanotolle lyhyen ajan sisään ja siitä alkoi eheytymiseni."

Kirsti, 56


"Tietyt elämänvaiheisiini liittyvä asiat olivat vaivanneet minua pitkään. Olin levoton ja hermostunut, jopa sortunut addiktioihin. Olin tuhoamassa itseäni.

Luin jostain, että hypnoterapia on tehokas hoitomuoto itsetuntoon ja riippuvuuksiin. 

Maijan hypnoterapiaprosessi avasi oman potentiaalini täysin uudelle tasolle, ja selviydyin ongelmistani."

Johanna, 39


"Elämäni oli ollut jo pitkään hukassa. En tiennyt, mitä halusin, sähläsin vain päämäärättömästi sinne tänne. Pahoitin ihmisten mieliä ja voin itse huonosti. Halusin muutosta, mutta olin tapojeni orja.

Silmiini osui viesti siitä, miten voisin itse löytää ratkaisuja tilanteeseeni ammattilaisen tuella. Yhteistyömme alkoi ja nyt tulevaisuus näyttää valoisalta."

Jarmo, 29

Maija Aurean Portfolio

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (Siria) - opinnot meneillään

Complex Trauma Certification Training (Psychotherapy Excellence Ltd.) - opinnot meneillään

Certificate in Traumatic Stress (Trauma Research Foundation) -opinnot meneillään

Integrative Sex and Couples Certification Training (Psychotherapy Excellence Ltd.) - opinnot meneillään

Certified Business Coach (Business Coaching Institute)

Certified Hypnotherapist (Mindvalley Academy)

Licensed NLP Master Practitioner (Society of Neuro-Linguistic Programming)

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia - opinnot 
 sis. psykoterapeuttiset valmiudet
Sertifioitu Coach
NLP Practitioner
Licensed NLP Master 

Sertifioitu Hypnoterapeutti